Herkkuja
08

Herkkuja

Mallinnus
Teksturointi
Maxon Cinema4DOtoy OctaneRender

Tälle viikolle oli tarjolla pientä Volume Modeling -mallinnusta ja teksturointihommia. Juusto on itse mallinnettu ja rypäleet on ostettu malli, jonka teksturoin kuitenkin täysin uusiksi tyhjältä pöydältä. Yhteistä tälle kombinaatiolle on se, että molempiin pääsi työstämään SSS-materiaalin (subsurface scattering) rakennusta Octanella. Valaistuksella olisi varmasti voinut pelata enempi sen suhteen että materiaalin ominaisuudet näkyisivät paremmin mutta päädyin lopulta kuitenkin tällaiseen hieman tunnelmallisempaan valaistukseen.

Tätä ei ole itse asiassa säädetty yhtään edes Photoshopin puolella (vesileimaa lukuunottamatta), vaan lopputulos on suoraan sellaisenaan näytillä.

Lisätietoa harjoituksesta

Lähempää kuvaa juuston pinnasta ja sen epäterävyyksistä.

Rautalankamalli työstä. Rypäleet tosiaan ovat geometrian osalta sellaiset kuin lähteessä olivatkin ja tosiaan näyttäisi olevan melko raskasta kamaa.