Palasin tällä viikolla animaation pariin. Tällä kertaa mukana myös ensimmäistä kertaa simulaatiota. Animaatio käy läpi kolme eri vaihetta joiden mukaan nuo pyöreät kivet ja valopallot asettautuvat linjaansa. Pyörivät ja näkymättömät muodot aiheuttavat magneettisia kenttiä jotka vetävät kappaleita puoleensa. Samaan aikaan yläpuolella pyörii samaan tahtiin muotoa mukaileva valaistus.
Ennen eri siirtymiä välissä on vaiheita jolloin vetovoima hävitetään kokonaan ja pallot saavat vieriä hetken vapaasti.

